Lapset mukaan töihin -päivä
Olemme mukana Lapset mukaan töihin -päivässä
Meille on perheyrityksenä tärkeää tukea perhemyönteisempää työelämää ja olemme tänään mukana Lapset mukaan töihin -päivässä.
Tänään työntekijöidemme lapsia ja lapsenlapsia tuli toimistolle viettämään päivää. Ohjelmassa oli
- yhteiset ruokailuhetket
- askartelua
- pelailua
- tutustumista työhön
"Työ on iso osa meidän kaikkien elämää, joten on tärkeää antaa lapsille mahdollisuus tutustua siihen, mitä vanhemmat tai läheiset tekevät työpäivän aikana", kommentoi HSI:n toimitusjohtaja Katja Uhlenius.
Päivä on osa Lapsen oikeuksien viikkoa, joka on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Tänä vuonna viikon teemana on "Jokaisella lapsella on oikeus kuulua". Teemalla on kaksi merkitystä: lapsella on oikeus kuulua ja kiinnittyä yhteisöön ja yhteiskuntaan, ja toisaalta hänellä on oikeus myös tulla paitsi nähdyksi, myös kuulluksi.
HSI kiittää kaikkia mukavasta päivästä ja toivottaa kaikille hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa!

Tutustu isännöintipalveluihin
Palvelukokonaisuuksistamme löytyy isännöintiratkaisut eri kokoisten ja ikäisten taloyhtiöiden tarpeisiin.

HSI:n tarina
HSI:n tarina alkaa vuodesta 1984, kun Anita Pietikäinen työskenteli suunnitteluinsinöörinä ja isännöi sivutoimisesti omaa asuintaloyhtiötään.
HSI:llä on useita kymmeniä taloyhtiöitä, jotka ovat olleet asiakkaina yhtiön perustamisesta alkaen.

